Tampereen Jätehuolto

Tampereen Jätehuolto

Tampereen Jätehuollolle olemme toteuttaneet kaksi erilaista somevideosarjaa. Ensimmäinen sarja toteutettiin osana #kuuluukstäätänne -kampanjaa, jonka tarkoituksena oli kannustaa Tampereen kerrostaloyhtiöitä kierrättämään. Toinen sarja toteutettiin Jätehuollon Seka & Bio – sarjakuvan pohjalta animaationa.

“Pirkanmaan Jätehuollon omistaa 17 kuntaa. Yhtiö huolehtii lähinnä asumisessa syntyvästä ja siihen rinnastettavasta jätteestä omistajakuntiensa alueella. Palveluja tarjotaan myös yrityksille ja laitoksille. Yhtiö järjestää jätteiden keräyksen, kuljetuksen, käsittelyn ja loppusijoituksen. Yhtiö huolehtii myös asiakaspalvelusta ja laskutuksesta sekä vastaa jäteneuvonnasta ja jätehuollon yleisestä kehittämisestä.”

Käy kurkkaamassa Jätehuollon videosarjat täältä!

Skills

Posted on

5.12.2016