2018 on tuonut kaikkea muuta kuin tylsiä näkemyksiä digitaalisen desingin saralla. Se on ollut vuosi, jota hallitsevat kuvat, jotka ovat funkyja, villiejä, mielikuvituksellisia ja jopa absurdeja – kuvastavatko ne nykyistä maailmaamme, joka on mennyt koko ajan mutkikkaammaksi? Vai onko toteutuksen uudet mahdollisuudet vaan tuoneet paremmin vuosikausia olleet visiot esille. Seuraavia trendejä näkee toistuvan useasti.

Glitch Effect.

Ei pyritä täydellisyyteen, enemmänkin tuodaan kuvaan tai annetaan vahingon tuoda puutteita, vikoja ja jopa virheitä. Ei aleta korjaamaan esiin tulleita edellä mainittuja asioita, vaan saatetaan jopa korostaa niitä. Tyyliin kuuluu outoja väriyhdistelmiä, vinoja viivoja ja jopa epätarkkoja kuvia.

80- ja 90-luku retro.

Kaikkien alojen trendeissä mennään aina jossain vaiheessa taaksepäin. Nyt on vuorossa 80 ja 90-luku. Se on tulvillaan värikkäitä palstoja, jotka ovat täynnä turkoosia sekä persikoita ja pinkkejä, satunnaisesti sijoitettuja geometrisia muotoja ja kuvioita, ohuita viivoja ja retrokuvia.

Groovaavat liukuvärit.

Toinen trendi, mikä on tullut takaisin menneisyydestä, on liukuvärit. Niistä käytetään myös nimeä “color transition”. Kaikilla varmaan on jo mielessä kuva siitä, mistä on kyse. Värimiksauksia vaaka -ja pystysuunnassa erilaisissa muodoissa.

Trippy typografia.

Suunnittelijoilla on tapana kikkailla eri muodoilla ja jopa kirjaimilla. Kirjaimista poistetaan osia, käännellä ja väännellä kuitenkin säilyttäen luettavuus. Sanoja pätkikään uuteen muotoon. Pinotaan pitkin kuvaa. Ehkäpä älypuhelimien jokapäiväisyys on tuonut Serif-kirjaimet takaisin.

Autenttiset valokuvat.

Aitous on ollut muotisana ei vain suunnittelussa, vaan melkeinpä ihan missä tahansa. Brändäyksessä, liiketoiminnassa, taiteessa jne. Valokuvat ovat olleet mukana suunnittelussa aina mutta nyt ollaan otettu askel vielä syvemmällä aitouteen. Kuvia ei koeteta siistiä vaan annetaan tilanteen olla niin kuin se oli.

Dynaamiset kaksivärikuvat ( Dynamic Duotones)

Joskus vähemmän on enemmän. Et tarvitse aina paljon värejä tekemään vaikutuksen. Kaksi kontrastia tai täydentäviä värejä, joita käytetään juuri oikein, voivat tarjota joko jyrkän tai hienovaraisen vaikutuksen. Tällä trendillä voit helposti luoda todella retron tunnelma, mutta myöskin erittäin futuristisen näkymän. Kirkkaiden neovärien käyttö duotone -kuvassa on erityisen kuumaa tänä vuonna.

Tuplakuva (Double Exposure)

Tässä on toinen kaksoismalli, josta saa olla innoissaan: kaksinkertainen kuva. Kun laittaa toisen kuvan toisen päälle niin se tekee helposti eteerisen vaikutuksen, joka kiehtoo katsojaa. Yhdistämällä tuplakuva duotoniin on myös nouseva suuntaus, joka korostaa draamaa ja tekee kuvaan kahta maailmaa.

Deeper Flat Design

Tasaista muotoilua on kauhisteltu jo jonkin aikaa, ehkä johtuen siitä syystä, että litteästä muotoilusta katsojan on hankala selvittää syvyyksiä tai kerroksia. Deeper Flat Designing ajatuksena on päästä eroon todellisuudesta, kuten varjoista, kaltevuuksista ja tekstuureista, joiden tarkoitus on lisätä realismia muotoiluun, ja niissä on 2D-tyyli, joka keskittyy puhtaisiin linjoihin, rohkeaan väriin ja yksinkertaiseen typografiaan.

Inclusivity

Suunnittelussa ei ole läheskään aina kyse vain kauniisya, helposti omaksuttavista kuvista. Toisinaan se on rohkeita ja voimakkaita irtiottoja tästä, ja joskus he ovat vähäpätöisiä ja hienovaraisia. Voidaan puhua jopa tietynlaisista lausunnoista tai voi käyttää sanaa statement. Vaikka jotkut ryhmät ja poliitikot käyttävät jakamatonta kieltä erottaakseen ihmiset toisistaan, design-maailma korostaa eroja ja juhlii ainutlaatuisuutta.

Luova maskaus ( Creative Masking )

Maskaus on tehokas suunnittelutyökalu. Kuvista saa helposti suuria kontrasteja kun niistä peittää osan. Toisinaan peittäminen tuo esiin uuden tarinan mitä ei edes etsinyt. Saat sillä aikaan kerroksellisia efektejä. Se luo mielikuvitelluksellisia, surrealistisia ja pirteitä malleja. Kyseessä y todella mielenkiintoinen tyyli, joka sopii hyvin tähän päivään.